UPEA16 -Katutaidefestivaali järjestetään ensimmäistä kertaa syyskuussa

3.–18. syyskuuta järjestettävä UPEA16 -katutaidefestivaali on ainutlaatuinen tapahtuma, joka levittäytyy valtakunnallisesti ympäri Suomea. UPEA16 kutsuu kotimaisia ja ulkomaisia katutaiteilijoita toteuttamaan erikokoisia ja -tyylisiä katutaideteoksia eri kaupunkeihin. Festivaalin järjestää Katutaideyhdistys Päävärit ry.

Teoksissa hyödynnetään erilaisia kaupunkitilojen pintoja. UPEA16 tuo taiteen ja sen yllättävyyden ihmisten elinympäristöön, toimien sitä kautta arjen piristäjänä sekä aktivoijana.

Festivaalin ohjelma julkaistaan kevään aikana.

3feR

3feR on Emilio Mäkipää, laillisen graffititaiteen puolelle siirtynyt taitelija, joka aloittanut maalaamisen 12-vuotiaana. Saannut graffitimaalauksen opetusta Jani Tolinilta ja perinteiseen öljyväri maalaukseen venäläiseltä taiteen mestarilta Viktor Markelovilta. Opiskellut Suomessa kahdessa eri taidekoulussa ja elättää itsenä maalauksilla ja opettamisella. 3feRin tuotanto jäljittelee luontoa ja erityisesti lintuja, yhdistäen periteisen maalaamisen sekä katutaiteen elementtejä hallituksi kokonaisuudeksi.

3feR 2014
3feR 2014
Pingviini 2014
Pingviini 2014
Västäräkki 2014
Västäräkki 2014

Abys

1976 syntynyt helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on harrastanut graffitia vuodesta 1987. On ymmärtänyt taiteen tekemisessä sen, että mitä tahansa sitä tekeekin, graffiti pysyy messissä. Painavin esimerkki löytyy Baanalta Helsinki-tekstinä punaisesta sementistä valettuna.

Enough arrows 2012
Enough arrows? 2012
Abys 1996
Abys 1996
Basik - onnelista elämää humalassa selällään 2010
Basik – Onnelista elämää humalassa selällään! 2010

Beamer

 

Kirkkonummella kasvanut, mutta maailmalle suuntaava taiteilijasielu. One life.
Tampere
Tampere
Puudeli
Puudeli
Chrome Float
Chrome Float

Bner

Meksikolainen katutaiteilija, joka aloitti maalaamisen vuonna 2014. Maalaa katutaidetta ilosta maalaamiseen ja sen hauskuuden takia. Opiskeli matematiikkaa yliopistossa, mutta elämä vei muualle ja asuu nyt Tampereella opiskellen Suomalaista kulttuuria sekä elämäntapaa.

1
2015
4
2015
3
2015

 

Deos

Graffitimaalari, joka on aloittanut maalaamisen vuonna 1993. Tyylillään hakee teoksiinsa sarjakuvamaisuutta ja lennokkaita muotoja. Tunnetaan myös raskaasta huumorista, jolla myös saanut paljon keskustelua aikaiseksi. Deos hakee tyylilleen jatkuvasti uutta, joskaan kuitenkaan unohtamatta alkuperäistä vanhaa tyyliään.

Deos 2013
Deos 2013
Deos 2014
Deos 2014
Deos 2015
Deos 2015

Eore

Maalannut graffitia kolmella eri vuosikymmenellä, ja maalaisi mielellään vielä vähintään toisella kolmella lisää. Aina voi maalata enemmän, nopeammin, paremmin, isommin ja tarkemmin, joten tavoitteita riittää ja nälkä on toki kova. Sitä paitsi maalaaminen on vaan niin saatanan hauskaa!

Eore 2015
Eore 2015
Eore 2015
Eore 2015
Eore 2014
Eore 2014

 

Hende

Helsinkiläistynyt keinutuoligraffari Riihimäeltä joka lopetti oikeat työt muutama vuosi sitten, kun mursi selkänsä hypätessään katolta. Nykyisin Hende keskittyy parantamaan maailmaa graffitin voimin pitämällä lapsille työpajoja, maalaamalla purkutaloja ja kirjoittamalla blogia.

H-Juna 2014
H-Juna 2014
MM-Dumarit 2014
MM-Dumarit 2014
Skate 2014
Skate 2014

Jani Tolin

Helsinkiläinen kuva- ja graffititaitelija, joka on maalannut graffiteja jo 80-luvulta lähtien. Jani Tolin on hallitseva Graffitin Suomen Mestari vuodelta 1990, jolloin järjestettiin viimeiset Lepakon Graffitin SM-kilpailut.

Yage 2014
Yage 2014
Yage Softie 2014
Yage Softie 2014
Sign 156 2009
Sign 156 2009