Graffitisthlm toteuttaa juhlavuosimuraalin Helsinkiin osana UPEA16-katutaidefestivaalia

Ruotsalainen katutaidekaksikko Graffitisthlm toteuttaa muraalin Helsinkiin osana UPEA16-katutaidefestivaalia. Festivaalin lupaprosessi on edennyt ja nyt on varmistunut, että Helsingin ensikoti ry:n päätyseinä Sysmänkujalla saa kylkeensä koko julkisivun kattavan teoksen. Erityisesti vauvaperhetyön saralla toimiva Helsingin ensikoti ry täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja teos on osa kunnioitettavaa juhlavuotta. Hanketta tukemassa: Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.

Juhlavuositeoksen toteuttavan Graffitisthlmin takana ovat Calle ”Klive” ja Lasse ”Kaos”, joilla on molemmilla pitkä historia graffitin parissa. Vuonna 2008 miehet lyöttäytyivät yhteen ja perustivat Graffitisthlmin, jonka puitteissa kaksikko onkin jo ehtinyt kiertää pitkin Eurooppaa. Graffitisthlmin työt yhdistelevät sarjakuvamaisia ja leikkisiä piirteitä perinteiseen värikylläiseen graffitityyliin. Kaksikon toinen puolisko Kaos ei ole täysin tuntematon nimi Suomen kaupunkitaiteessa. Viimeksi tämän vuoden huhtikuussa hän toteutti taidekollaasin Helsingin Kampin metroasemalle.