WD saapuu Kemiin

Kemiin saapuva WD eli Wild Drawing on kotoisin Balilta, mutta asuu nyt Ateenassa. Hän aloitti katutaiteen parissa vuonna 2000. WD:n muraalit ovat useimmiten rakennuksen muotoja hyödyntäviä ja niihin sulautuvia mielikuvituksellisia kokonaisuuksia.

Kuvataiteen ja käytännön taiteiden tutkinnot suorittanut WD on kiertänyt katutaidefestareita Aasiassa, Euroopassa ja Amerikassa. Hänen työnsä pyörivät usein sosiaalisten ilmiöiden sekä luonnon ympärillä. Kemin teos toteutetaan yhteistyössä Kemin kaupungin kanssa.

Kotisivut

Graffitin Suomen mestari 2016 on valittu

Graffitin vuoden 2016 SM-kilpailu on ratkennut ja voiton vei tiukan kisan jälkeen vantaalainen KISS. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) lahjoittaman 2000 euron pääpalkinnon luovutti Ilosaarirockin päälavalla PKO:n viestintäjohtaja Petri Vähä.

KISS

Arvovaltainen tuomaristo perusteli päätöstään seuraavasti:

”Finaaligraffitit ovat kaikki taidokkaita ja ne edustavat ilahduttavasti yllättävänkin erilaisia tyylejä ja kertovat siten osaltaan, kuinka monipuolisesta taiteenlajista on kyse.”

Tuomariston päätös saatiin aikaan perinpohjaisen keskustelun seurauksena. Kaikki finalistit ruodittiin huolella läpi ja kilpailu oli todella tasaväkinen. Tämän vuoden töistä tuomaristo arvosti graffitille ominaisimpia asioita: kirjaimia, kokonaissommitelmaa ja laajan seinäpinnan hallitsemisen taidokkuutta sekä omaperäisyyttä.

KISS nousi täpärästi voittajaksi onnistuessaan erinomaisesti kaikissa edellä mainituissa asioissa.

13735458_10153787554765998_1385742493_n

Tuomariston kommentteja voittotyöstä:

”Graffitia parhaimmillaan.”
”Fyysinen kokemus, jota katsoessa tulee hiki – merkki mestariteoksesta.”
”Tilan suvereeni haltuunotto.”
”Täydelliseksi hiotun oman vinksahtaneen tyylin kirjaimet läsähtävät katsojan naamalle valumaan kuin märkä rätti taustan öisestä huohottavasta sademetsästä. ”

Tuomaristo haluaa vielä korostaa kilpailun tasaväkisyyttä ja finaalitöiden kovaa tasoa. 

Tuomaristoon kuului sekä graffitikentän kovan luokan tekijöitä ja tuntijoita että kuvataiteen asiantuntijoita.

Tuomariston jäsenet:

  • Graffitin SM 2015 voittaja Trama
  • Vantaan taidemuseon Artsin johtaja Kati Huovinmaa
  • Pohjois-Karjalan visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Lotta Pyykkönen
  • Atomirotta -yhtyeen solisti Atomikko
  • PoeCDC
  • CesarWMD
  • MorsWRTC

Kaikki finaalityöt löytyvät tältä sivulta.

Järjestäjän puolesta haluamme kiittää kaikkia tänä vuonna mukana olleita, ilman teitä kisoja ei olisi mahdollista viedä läpi. Kaikki karsintaan osallistuneet taitelijat, tuomaristo ja yhteistyökumppanit; Ilosaarirock, Joensuun kaupunki, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), Punamusta, GreenStar, Mad Colors ja Dripit.fi. Lisäksi iso kiitos myös Joensuun Raviradalle, joka antoi kisojen järjestämiselle mahtavan seinän.

Onnea KISS ja tervetuloa tuomaristoon ensi vuonna!

Helsinki / Tellas

[vc_row row_type=”row” use_row_as_full_screen_section=”no” type=”full_width” angled_section=”no” text_align=”left” background_image_as_pattern=”without_pattern” css_animation=””][vc_column][vc_column_text]

DSCF5692-1-OK

Sardinian ankarilla mailla varttuneen ja Bolognan Academy of Fine Arts:ssa opiskelleen Tellasin teokset pohjautuvat luonnonläheisissä miljöissä hänen näkemykseensä vallitsevasta maisemasta ja värimaailmasta. Tellasin muraaleja voikin luonnehtia meditatiivisen prosessin kautta muotoutuneiksi tilaa ja muotoa kuvaaviksi teoksiksi.

 

Tellas on tehnyt paljon yhteistyötä kansainvälisten tapahtumien ja nykytaiteilijoiden kanssa. Mainittavimpana näistä pidetään italialaisen muotitalo Marnin kanssa toteutettu ”on Marni” -animaatiovideo ja sitä seurannut ”Welcomes you to the world of Tellas” -näyttely. Tellas on ollut osallisena myös lukuisissa kansainvälisissä nykytaidetaideprojekteissa, joista innovatiivisimpiin lukeutuu La Tour Paris 13 -projekti.

 

Muraaleiden lisäksi Tellas toteuttaa töitään myös piirroksina, maalauksina, installaatioina ja printteinä sekä av-produktioihin. Huffington Post listasi Tellaksen 25 mielenkiintoisimman katutaiteilijan joukkoon vuonna 2014.

Tellas_ Ravenna_2015

Kotisivut

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]

Katutaiteilija Tellas saapuu Helsinkiin

Syyskuussa ympäri Suomea järjestettävän UPEA16-katutaidefestivaalin lupaprosessi on käynnissä. Helsinkiin saapuva Tellas on Sardiniassa syntynyt, nykyään Roomassa asuva taiteilija. Bolognan Academy of Fine Arts:ssa opiskellut Tellas on tehnyt yhteistyötä kansainvälisten tapahtumien ja nykytaiteilijoiden kanssa. Hän on muun muassa ollut osallisena kansainvälisessä nykytaideprojektissa La Tour Paris 13.

Tellaksen tekemät muraalit pohjautuvat luonnonläheisissä miljöissä hänen näkemykseensä vallitsevasta maisemasta ja värimaailmasta. Niitä voi luonnehtia meditatiivisen prosessin kautta tilaa ja muotoa kuvaaviksi teoksiksi. Tellaksen teos toteutetaan yhteistyössä Nuorisosäätiön kanssa.

Huffington Post listasi Tellaksen 25 mielenkiintoisimman katutaiteilijan joukkoon vuonna 2014.

Kotisivut

Mimmit peinttaan katutaidekokonaisuus valmistui Kontulassa

Helsingissä kesäkuussa järjestetty Mimmit peinttaa 2016 naisten katutaidetapahtuma saatiin Emännänpolun alikulun osalta viimein päätökseen, kun molempien päätyjen maalaukset valmistuivat heinäkuun alussa.

Hongkongilainen katutaiteilija Redy  ja helsinkiläinen Ruusa maalasivat Kontulan ostoskeskuksen puoleisen päädyn, jonka teema oli meriaiheinen. Kirkon puoleisen päädyn maalasi puolestaan juuret Kontulassa omaava Nora Helsinki. Hänen teoksensa kuvaavat myös luontoa ja eläimiä.

Mimmit peinttaa 2016 tapahtuman kaikki maalaukset sitoo yhteen pohjamaalien sinisävyinen värimaailma. Meillä oli ilo maalata Kontulassa ja huomata miten hyvän vastaanoton kontulalaiset meille antoivat. Kiitos siitä!
Lisää katutaidetta Kontulaan on luvassa vielä tämän kesän aikana.

Kuvia tapahtumasta löydät galleriastamme. © Eva-Liisa Orupõld

Tapahtuman toteutumisen mahdollisti: Pigment Art Store / Loop Spray Paint, Tikkurila, KontuKeskus, Kontulan Symppis, Helmi Grilli, Kontulan Ostoskeskuksen Yrittäjäyhdistys ry, Uudenmaan Pinnanpuhaltajat oy, LUUPPI Skate. Kiitos kaikille tukijoille!

Turku / Arsek & Erase

[vc_row row_type=”row” use_row_as_full_screen_section=”no” type=”full_width” angled_section=”no” text_align=”left” background_image_as_pattern=”without_pattern” css_animation=””][vc_column][vc_column_text]

 

Arsek & Erase

Turku saa UPEA16:n vieraileviksi taiteilijoikseen muun muassa lukuisista yhteisistä muraaleistaan ja tilateoksistaan tunnetun parivaljakon itäisestä Euroopasta.

Arsek ja Erase ovat viihtyneet katutaiteen parissa tiiviisti siitä lähtien kun taidesuuntaus oli vasta rantautumassa ja kasvattamassa suosiota heidän kotimaassaan Bulgariassa.

–Emme tienneet katutaiteen historiasta ja sen kehityksestä aloittaessamme paljoakaan. Oma tyylimme, sekä tyylillemme ominaiset värien ja muotojen käyttö kehittyivät kuitenkin maalatessamme erilaisissa tapahtumissa vuosien varrella ympäri maailmaa.

Arsek ja Erase ovat kysyttyjä taiteilijoita ja he kiertävät tapahtumia rivakkaan tahtiin ympäri Eurooppaa. Lukuisten kansainvälisten tapahtumien ansiosta kaksikko onkin päässyt tutustumaan katutaidekulttuuriin tekijöineen sekä imemään oppia ympäri maailmaa:
– Ja mikä tärkeintä, kun palaamme reissuiltamme kotiin olemme täynnä uutta energiaa ja halua tehdä juuri sitä mitä rakastamme.

Katutaide on tänä päivänä iso osa parivaljakon elämää myös ammatillisesta vinkkelistä. Miehiltä löytyy vahvaa ammatillista osaamista myös kuvittamisen, hahmosuunnittelun ja liikkuvan grafiikankin parissa, ja kaksikko pyörittää visuaalisia palveluita tarjoavaa Four Plus -studiota yhdessä liki kymmenpäisen artistiryhmän kanssa.

 

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]

UPEA16-katutaidefestivaali Turkuun

Syyskuussa ympäri Suomea järjestettävä UPEA16-katutaidefestivaali rantautuu Turkuun. Festivaalin idea on toteuttaa korkealaatuisia katutaideteoksia samanaikaisesti eri kaupungeissa. Tavoitteena on tuoda laadukasta katutaidetta näkyvämmäksi Suomessa. Turussa tapahtuma järjestetään yhteistyössä Turun kaupungin kanssa.

New Yorkissa maalauksia viime kuukausina taiteilleet Arsek ja Erase ovat bulgarialaisia katutaiteilijoita ja graafikoita. Taiteilijat Jelio Dimitrov ja Georgi Dimitrov aloittivat uransa katutaiteen parissa vuonna 2000.

Heidän työnsä ovat väreiltään räiskyviä, välähdyksiä mielikuvituksellisista maisemista. Teoksissaan Arsek ja Erase yhdistävät vanhaan perinteiseen graffitityylin ripauksellisen uutta ja arvaamatonta.

Julkaisuvideo
Arsekin kotisivu

Erase facebookissa

Graffitin SM 2016 -finalistit selvillä

Tuomariston arvioinnin jälkeen, Graffitin SM 2016 -finalistit ovat selvillä. Finaalin selvisivät Charles Liquor, Kiss, Osek ja Steme. Yleisöäänestyksen voittanut Deos oli jo aikaisemmin varmistanut finaalipaikkansa. Kuten viime vuonna, karsinta oli todella tiukka.

Joensuussa järjestettävässä Graffitin SM 2016 -finaalissa jokainen kilpailija maalaa hulppean, yli 50m2 kokoisen loppukilpailutyön. Finaalitöistä tuomaristo valitsee Graffitin Suomen mestarin vuodelle 2016. Voittaja julkistetaan sunnuntaina 17.7. Ilosaarirockin päälavalla ja palkitaan Pohjois-Karjalan Osuuskaupan lahjoittamalla 2000€:n suuruisella rahapalkinnolla.

Deos Graffitin SM yleisöäänestyksen voittoon!

Ensimmäinen Graffitin SM 2016 finalisti on selvillä, kun Deos yleisöäänestyksen voittajana pääsee suoraan Joensuussa järjestettävään finaaliin.

Kilpailun arvovaltainen tuomaristo valitsee loput neljä finalistia, jotka julkaistaan maanantaina 3.7.

Graffitin SM 2016 finaalityöt maalataan 9.-10.7. Joensuussa ja Graffitin SM 2016 voittaja kruunataan 17.7. Joensuun Ilosaarirockissa.

Onnea Deos!

Mimmit peinttaa 2016 toi hymyn Kontulaan

Kesän 2016 Mimmit peinttaa naisten katutaidetapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna Helsingin Kontulassa. Maalaamaan oli kutsuttu 12 taiteilijaa, jotka maalasivat n. 10-14 neliömetrin alueen jokainen omalla tyylillään. Maalaaminen pääsi vauhtiin perjantaiaamuna ja suurin osa alikulkutunnelissa sijaitsevista teoksista oli jo iltaan mennessä valmiita. Lauantaina viimeisteltiin loputkin tunnelissa sijaitsevat teokset. Maanantaina jatkettiin tunneleiden päätyjen maalaamista, jotka maalataan valmiiksi lähiaikoina.

Emännänpolun alikulkutunneli on vilkas ja sijaitsee keskeisellä paikalla Kontulassa. Paikalliset asukkaat ja ohikulkijat jäivät juttelemaan ja ihastelemaan maalauksia. Taiteilijat saivat välitöntä palautetta töistään, näkiessään miten teokset toivat hymyn kontulalaisten kasvoille, iästä riippumatta. Kommenttien sävy oli erittäin positiivinen, mutta samalla huolestunut, ettei vain hienoja maalauksia sotkettaisi. Uskomme silti että yrittänyttä ei laiteta ja katutaideteokset jäävät ilahduttamaan paikallisten asuinympäristöä pitkäksi aikaa.

Tapahtuman toteutumisen mahdollisti: Pigment Art Store / Loop Spray Paint, Tikkurila, KontuKeskus, Kontulan Symppis, Helmi Grilli, Kontulan Ostoskeskuksen Yrittäjäyhdistys ry, Uudenmaan Pinnanpuhaltajat oy, LUUPPI Skate. Kiitos kaikille tukijoille!

Mukana olleet taiteilijat löydät täältä.

Kuvia tapahtumasta löydät galleriastamme. © Eva-Liisa Orupõld